
VIIKUNAKAKTUS, viikunaopuntia, Opuntia Ficus-Indica
Viikunakaktus (Opuntia) on näyttävä ja helppohoitoinen kaktus, joka tunnetaan litteistä, lapiomaisista versoistaan ja syötävistä hedelmistään. Se viihtyy valoisalla paikalla ja sietää hyvin kuivuutta, joten se sopii erinomaisesti myös aloittelijoille. Viikunakaktus tuo kotiin tai toimistoon aavikkomaista tunnelmaa ja toimii samalla mielenkiintoisena katseenvangitsijana. Oikein hoidettuna se voi kukkia kauniisti ja tuottaa värikkäitä, makeita hedelmiä.
Viikunakaktus on viljelykasvi maapallon kuivista osista, jonka hedelmiä ja lehtiä käytetään ravinnoksi. Näitä hedelmiä (kaktusviikuna) löytyy aika ajoin meiltäkin hyvin varustelluista kaupoista. Sieltä löysin omanikin ja keräsin sen siemenet talteen ja laitoin itämään. Siitä tuonnempana. Oletkos sinä kokeillut kasvattaa viikunakaktusta kaupan hedelmästä?

Kaktusviikuna on siis viikunakaktuksen hedelmä ja sitä kutsutaan myös Intian viikunaksi. Hedelmän nimi tosin hämää, koska se ei ole sukua tutummalle viikunalle, vaan nyt on kyse viikunakaktuksen herkullisesta hedelmästä. Tätä kasvia kasvatetaan mm. Meksikossa ja muuallakin kuivilla ja puolikuivilla alueilla hedelmiensä vuoksi, mutta myös kaktusvihanneksena. Meksikossa kaktuksen laattamaisia lehtiä käytetään ruoanlaitossa ja siellä se tunnetaankin nimellä Nopales. Eurooppaan kaktusviikunan on kerrottu saapuneen Kristoffer Kolumbuksen aikana. Euroopassa kaktusviikunan sesonki kestää elokuusta aina lokakuulle asti. Suomeen kaktusviikunaa tuodaan yleensä Välimeren maista ja Espanjasta. Se onkin löytänyt meillä tiensä ruokakauppojen hevi osastolle.
Viikunakaktus on aurinkoisen ja kuumankin paikan näyttävä huonekasvi. Kasvin varret ovat sinivihreitä, litteitä ja leveitä. Se kasvattaa viikunanmuotoisia hedelmiä, jotka kypsänä ovat näyttäviä ja syötäviä, kuten lehtensäkin. Se on hidas kasvamaan, mutta helppohoitoinen.
Kun löydät kaktusviikunan niin tunnistat sen piikikkäästä pinnasta. Hedelmän väri ja ulkonäkökin vaihtelevat vihertävästä syvänpunaiseen, keltaiseen, oranssiin jopa violettiin. Näillä väreillä on merkityksensä, sillä hedelmän maku vaihtelee värin mukaan, mutta ovat kaikki herkullisia. Kaktusviikunan hedelmälihan maku on hapokkaan raikas, se muistuttaa hieman mansikkaa tai melonia. Valitse aina kiinteitä, tasavärisiä ja kolhiintumattomia hedelmiä, silloin ne pysyvät hyvänä myös jonkin aikaa kotona odottamassa käyttöä.
HUOM: Vaikka viikunakaktus on kotoisin lämpimistä oloista, hedelmä viihtyy myös viileässä, voit hyvin pitää sitä jääkaapissakin. Se ei myöskään ole herkkä etyleenille eikä eritä sitä itsekään, eli kaktusviikuna pärjää helposti muiden hedelmien vierustoverina, pilaantumatta ja pilaamatta muita hedelmiä!
VIIKUNAKAKTUKSEN KÄYTTÖ
KEITTIÖSSÄ
ROHTONA
Kaktusviikuna on paitsi herkullinen, myös todella terveellinen. Hedelmä onkin varsinainen vitamiinipommi, joka sisältää runsaasti antioksidantteja, A-B, ja C-vitamiinia, kuitua ja aminohappoja sekä kivennäisaineita. Hedelmien on uskottu auttavan painonhallinnassa, tekevän hyvää iholle ja maksalle, on sen sanottu lieventävän krapulan oireitakin.
Kuori hedelmä varoen piikkien takia. Onnistut siinä, kun harjaat piikit pois tai käytät hanskoja. Poista hedelmän päät ja viillä hedelmä auki pituussuunnassa, sen jälkeen kuori lähtee vaivatta. Huomaat myös, kuinka paljon pieniä siemeniä se sisältää ne ovat kaikki syötäviä. Näistä pienen pienistä siemenistä olen kasvattanut oman kaktusviikunani.
Tämä hedelmä sopii mainiosti jälkkäreihin, jäätelölle, sorbetteihin ja salaatteihinkin. Mehukas hedelmä sopii myös mehuihin, hilloihin, hyytelöihin ja drinkkeihin. Voit myös hyvin kokeilla tehdä kaktusviikunasta salsaa ja käyttää sitä vaikka grillatun lihan kanssa. Kaktusviikunan käyttömahdollisuudet ovat rajattomat!
HUOM: Viikunakaktuksesta voidaan hyödyntää myös kukkia ja piikikkäitä lehtiäkin.

Viikunakaktus ja sen hedelmä (kaktusviikuna) sisältää siis runsaasti antioksidantteja, A-, B ja C-vitamiinia, kivennäisaineita; kuten magnesiumia, rautaa, kalsiumia ja natriumia, beetakaroteenia ja polyfenoleita. Eli ei vain hedelmä vaan myös kukat, lehdet ja varret ovat hyödyllisiä ottaa käyttöön, koska ne ovat kouristuksia lievittäviä, diureetteja poistavia ja ihoa supistavia ja pehmentäviä. Kukkia voidaan käyttää myös verenvuotojen tyrehdyttämiseen ja ruuansulatuskanavan ongelmiin mm. ripulin, paksusuolentulehduksen ja ärtyvän suolen oireyhtymän hoitoon. Kukkia käytetään myös suurentuneen eturauhasen hoitoon.
Koko kasvi on syötävä!
KOSMETIIKKANA
Kaktusviikunasta valmistettu jauhe on arvostettu raaka-aine kosmetiikassa sen ravitsevien ja antioksidanttisten ominaisuuksien ansiosta. Se tukee ihon kosteustasapainoa, kirkastaa ja suojaa ihoa ympäristön haittavaikutuksilta. Kaktusviikuna sopii täydellisesti kasvonaamioihin, voiteisiin ja seerumeihin sekä muihin hoitotuotteisiin tuomaan iholle luonnollista hoitoa ja elinvoimaa. Kaktusviikunan jauhe on täysin luonnollinen raaka-aine ja sopii siksi hyvin laadukkaaseen luonnonkosmetiikkaan.
Hyvät vaikutukset:
Iho: Rauhoittaa, kosteuttaa, suojaa. Vähentää punoitusta ja ärsytystä. Sopii hyvin herkälle, kuivalle tai ärtyneelle iholle.
Myös ikääntyvä iho nauttii kaktusviikunasta, koska se on antioksidanttinen ja E-vitamiini pitoinen ja kiinteyttää ihoa. Se myös tasoittaa juonteita ja arpia.
KASVATUS
Viikunakaktus kasvaa kuivilla paikoilla ja sitä tavataankin kivikkorinteillä, kallionkielekkeillä, tienpientareilla sekä kuivilla aromaisilla ja kivisillä mailla. Luonnonvaraisena vapaasti kasvaessaan viikunakaktukset muodostavat myös tiheitä tiheikköjä, joiden läpi et pääse kulkemaan. Ne kasvavat myös 2–5 m korkeiksi. Viikunakaktus on mm. Meksikossa tärkeä maatalouskasvi ja sitä kasvatetaankin lähinnä sen hedelmän vuoksi, mutta myös kaktusvihanneksena ja huonekasvina.
TIESITKÖ; VIIKUNAKAKTUS ON SYÖTÄVA KASVI. Opuntioita on olemassa 190 lajia!
Vaikka viikunakaktus on etelän maiden kasvi sitä, voidaan kasvattaa Suomessa huonekasvina lämpimällä ja aurinkoisella paikalla. Se ei tosin kestä pakkasia, mutta kesäisin sen voi antaa nauttia auringosta parvekkeella tai puutarhassa.
Kukkakaupoista ja tavarataloista löydät valmiita taimia, jotka ovat 10–50 cm korkeita. Kasvilla on paksut varret, joissa on litistyneitä piikikkäitä paksuja lehtiä. Piikkisiä lehtiä on kahta muotoa. Suurin osa piikeistä on kellertäviä, karvamaisia ja koukkupäisiä, helposti vaatteisiin ja ihoonkin tarttuvia. Osa piikeistä taas on harmaanruskeita, kovia, pitkiä ja suoria. Kotona kasvi kannattaa sijoittaa rauhalliselle, hieman kulkureiteistä syrjemmälle paikalle, sillä piikit saattavat liikkeen vaikutuksesta irtautua kasvista ja aiheuttaa iho- ja silmäoireita.
IDÄTYS
Itämiseen kuluu kaupasta ostetun hedelmän siemenistä n. 2–12 viikkoa. Siemenet kaivetaan hedelmälihasta, putsataan ja kylvetään kylvömultaan. Tämä kylvös pidetään itämistä varten 21 °C:ssa. Kastellaan varovasti, ei koskaan niin että vesi jää lillumaan purkkiin. Aluksi mullasta puskee pintaan kaksi sirkkalehteä, joiden jälkeen tulee pieni kaktuskasvi. Myöhemmin hyvin kasvaneet taimet istutetaan muutaman sentin korkuisina omiin ruukkuihinsa kaktusmultaan tai hyvään multaseokseen, johon lisätty kompostiainesta.
Kaktukset eivät tarvitse juurikaan vettä ja huomaat viimeistään kastelun tarpeen, kun sen lehdet rypistyvät ja kuivahtavat. Lannoitteeksi sopii kaktuksille tarkoitettu lannoite, jota käytetään kerran kuukaudessa kasteluveden joukossa lannoitteen ohjeen mukaan. Mullanvaihtoa viikunakaktus kaipaa vain 2–3 vuoden välein.
Kun saat viikunakaktuksen kukkimaan, se tapahtuu maalis-heinäkuussa kirkkaankeltaisin kukin. Sen vieressä viihtyvät hyvin oliivi, rosmariini ja sitrushedelmät.
VINKKI: Paras aika itämiselle on kevät, mutta itse kylvin syyskuussa 2025 ja hyvin lähti kasvamaan. Saat myös uuden alun ottamalla kasvista lehden (pistokkaan) ja annat sen kuivahtaa, jonka jälkeen tökkäät lehden multaan. Siinä se sitten kasvattaa itselleen uudet juuret ja kasvu alkaa. Tätä pistokasta ei tarvitse kastella se saa nesteensä varastossa olevasta lehdestä.
Kuvan viikunakaktusvauvani on 5kk vanha!!
Kaktukset ovat helppoja kasvatettavia, varsinkin niille, jotka unohtelevat kasvien kasteluita. Sillä kaktukset eivät pienestä kuivuudesta hätkähdä päinvastoin.
LÄHTEET
Kuvat: pixabay, ellei muuta mainita.
Puutarhasivustot ja kaupat
https://inaturalist.laji.fi/taxa/64119-Opuntia-ficus-indica
https://laji.fi/taxon/MX.5009597/identification
https://tietopankki.luomus.fi/virtuaalinen-kasvihuoneopas/aavikkohuone/viikunaopuntia-opuntia-ficus-indica/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Viikunaopuntia

