
Syreenin taikaa!
PIHASYREENI, (Syringa vulgaris)
"Kesän tietää tulleen, kun syreenit puhkeavat kukkaan ja levittävät ihanaa tuoksuaan ympärilleen. Itse pidän syreenin tuoksusta ja mausta. Kyllä, syreeniä voidaan myös syödä. Se sopii koristeluihin, jälkiruokiin, leivonnaisiin ja juomiin. Siitä voidaan tehdä siirappiakin, ohje löytyykin sinulle alempana, mutta luehan sitä ennen Syreenin tarinaa."
Syreenit ovat kotoisin Balkanin niemimaalta, erityisesti Kaakkois-Euroopan alueilta. Muinaiset kreikkalaiset ja roomalaiset viljelivät näitä kukkia ensimmäisen kerran, ja he pitivät niitä suuressa arvossa niiden kauneuden ja tuoksun vuoksi. Ajan myötä syreenit levisivätkin kaikkialle Eurooppaan ja lopulta Pohjois-Amerikkaan 1700-luvulla, missä niistä tuli nopeasti rakastettu puutarhakasvi.
Meillä syreeniä on kasvatettu vuodesta 1728 lähtien. Niitä istutettiin parikymmentä vuotta myöhemmin Suomenlinnaankin ja 1900-luvulle tultaessa pihasyreeni olikin jo yleisin koristepensaamme. Nämä kukkivat puuvartiset perennat kuuluvat itse asiassa oliivikasvien heimoon. Tähän samaan heimoon kuuluvat muuten myös saarnet ja jasmiinitkin.

SYREENIN KASVU
Syreenit viihtyvät parhaiten tuoreessa, ravinteikkaassa, runsasmultaisessa ja läpäisevässä maassa. Mutta sille kelpaa vaatimattomampikin maaperä. Syreenin istutusaika on keväällä. Anna sille myös silloin kompostimultaa lannoitteeksi.
Syreeni kukkii kauniisti ja paras kukinta syreenistä saadaankin auringossa, mutta toisaalta lievässä varjossa kukinta kestää pidempään, koska maa pysyy kosteampana. Syreenien kukkasilmut sijaitsevat vanhojen versojen kärjessä. Siksi niitä ei pidä turhaan leikata. Itseasiassa syreeniä ei tarvitse leikata ollenkaan. Pensaan vanhuus, kun ei ole riittävä syy leikkaamiseen, sillä vanhatkin pensaat kukkivat usein komeasti. Syreenille usein riittääkin vain kuivuneiden oksien poistaminen, silloin sen kasvu pysyy terveenä ja tiheänä.
KASVATA SYREENI PUUKSI
Syreenin taimesta voi kasvattaa pikkupuun. Poista taimesta kaikki muut paitsi kaikkein voimakkain ja pystykasvuisin verso. Siitä tulee pääverso ja puun runko. Voit tukea verson tukikepillä. Leikkaa pääversosta alaoksat pois niin, että jäljelle jää muutama latvaverso. Jos pensas on hyvin matala, anna rungon ensin kasvaa vähän pituutta. Voit siis tulevina vuosina poistaa alaoksat rungosta sitä mukaa kuin pääverso kasvaa pituutta ja tekee uusia latvaoksia. Latvaversoja kannattaa leikata, jotta ne haaroittuvat. Muista, että oksa haaroittuu leikkauskohdan läheltä. Muotoile latva keväällä ennen lehtien puhkeamista. Kun leikkaat keväällä, se edistää kasvua, kun taas kesäleikkauksella on kasvua hillitsevä vaikutus.
SYREENIN TUHOLAISET
• Kirvat. Syreenissä on kirvoja, jos syreenin rungolla kiipeilee muurahaisia.
• Luteet. Lude on vikkeläjalkainen pieni hyönteinen, jonka lajeja on Suomessa satoja.
• Syreenikeijukas. Laji elelee syreenin lehtien alapinnoilla. Sen vioitus näkyy pieninä vaaleina pisteinä tai viiruina ja yleisenä kalvakkuutena kasvin lehdillä loppukesästä. Viileät säät ja yöpakkaset saattavat rajoittaa tämän kannan kasvua.
Tiesitkö, Syreenikeijukas on kaskaslaji, josta ensimmäiset havainnot Suomesta tehtiin vuonna 1999. Suomeen laji on levinnyt Pietarin seudulta kasvimateriaalin mukana tai omin voimin. Syreeneistämme syreenikeijukkaan suosiossa ovat unkarin- ja puistosyreenit.

KUKKA, LAJIT JA TUOKSU
Syreenin kauniit ja hyvän tuoksuiset kukat kukkivat kesäkuussa ja kukinta-aika kestää 2–3 viikkoa. Sen ajan saammekin nauttia syreenin erivärisistä kukista. Syreeniä kun löytyy valkoisina, violetteina, sinertävän liilana ja vaaleanpunaisina kukkivia lajikkeita. Vaalean siniliilat tai valkoiset pihasyreenit kukkivatkin jo kesäkuussa. Pian kukintansa aloittavat myös puisto-, kaari-, nuokku- ja isabellansyreenit. Likusterisyreenien kermanvalkoisesta kukinnasta saamme nauttia vielä heinäkuussakin. Aiku ihanaa!!
Syreenilajikkeita on monia sekä lisäksi löytyy niiden risteymiä. Meillä tunnetuimpia syreenilajikkeita ovat
- Pihasyreeni.
- Jalosyreenit.
- Puistosyreeni.
- Unkarinsyreeni.
- Isabellansyreeni.
- Kaarisyreeni.
Syreenin tuoksu rauhoittaa mieltä ja auttaa vähentämään stressiä ja ahdistusta. Sen uskotaan myös parantavan unenlaatua ja edistävän rentoutumista. Syreenillä on voimakkaita antimikrobisia, antioksidanttisia, tulehdusta ehkäiseviä ja supistavia ominaisuuksia. Siksi syreeni kannattaakin ottaa yhdeksi rohdoksi sinne luonnonrohtojen joukkoon. Syreenin kukat ovat nimittäin syötäviä!
SYREENISIIRAPPI
3 dl syreenin kukkia
2 dl sokeria
2 dl vettä
muutama mustikka
Nypi syreenin kukat varresta, käytä siirappiin ainoastaan kukkia. Huuhtele kukat. Keitä vesi ja sokeri ja anna porista miedolla lämmöllä 2–3 minuuttia, kunnes kaikki sokeri on sulanut. Ota pois levyltä ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Lisää sitten joukkoon kukat ja mustikat. Peitä kulho kelmulla ja anna maustua jääkaapissa yön yli. Halutessasi voit muussata hieman mustikoita ja sekoittaa seosta. Kaada seos aamulla siivilän läpi. Säilö puhtaassa ja tiiviissä purkissa tai pullossa. Siirappi säilyy jääkaapissa viikon. Sen voi myös pakastaa ja käyttää juomissa mausteenakin.
SYREENIN TAIKAA
Syreenin historia juontaa juurensa kreikkalaiseen mytologiaan. Muinaisille kreikkalaisille syreenit olivatkin olennainen osa metsien ja peltojen jumalan Panin tarinaa. Sillä,
"Kreikassa uskottiin, että metsien ja peltojen jumala Pan oli epätoivoisesti rakastunut Syringa-nimiseen metsänymfiin. Hänen rakkautensa ei ollut vastattu, ja nymfi piiloutui häneltä metsään muuttumalla syreeniksi. Rakastaan etsiessään Pan törmäsi syreenipensaaseen ja leikkasi ontot ruo'ot pois tehdäkseen ensimmäisen huilun, tajuamatta koskaan, mitä hän oli tehnyt rakkaalleen."
Eri kulttuureissa ja uskonnoissa syreeneillä on usein positiivista symboliikkaa. Hengellisessä mielessä syreenit edustavat rakkautta, romantiikkaa, uudistumista ja itseluottamusta muiden teemojen ohella. Kiinassa kaunis kukkiva kasvi on onnen symboli. Lisäksi keltit uskoivat syreenien olevan maagisia kukkia niiden makean tuoksun vuoksi. Syreeni merkitsee myös suojelua, totuutta ja sen kukkia käytetään negatiivisten energioiden karkottamiseen.
Syreenejä käytetään usein itseluottamuksen symboleinakin. Kun luotat itseesi ja omiin kykyihisi, voit saavuttaa lähes mitä tahansa. Syreeni muistuttaa meitä juhlimaan menestystämme ja uskomaan ponnisteluihimme, kykyihimme ja pyrkimyksiimme.
Astrologisesti syreenin kukat on yhdistetty Venukseen ja Härän merkkiin, Venuksen maalliseen kotiin. Tämä yhteys johtuu syreenin kauneudesta ja makeasta tuoksusta, joka heijastaa Venuksen aistillista ja ylellistä luonnetta sen Härän luonteessa. Härkä yhdistetään myös vakauteen, uskollisuuteen ja käytännöllisyyteen – kaikkiin näihin ominaisuuksiin, jotka heijastuvat kestävässä ja pitkäikäisessä syreenissä, joka voi kukoistaa satojakin vuosia. Härän energia on myös yksinäistä ja yhteydessä maahan ja sen sykleihin, aivan kuten Syrinx, josta kreikkalaisen mytologian syreeninymfi on saanutkin nimensä.
Kukkien kielellä violetit syreenit symboloivat rakkauden ensimmäisiä tunteita, kun taas valkoiset syreenit edustavat nuoruuden viattomuutta.


SYREENIN CHAKRAT OVAT:
Sydänchakra
Kurkkuchakra
Kansankielellä syreeneitä kutsutaan myös sireeneiksi. Kummalla sinä kutsut?
LÄHTEET:
Kuvat pixabay, jollei muuta ilmoiteta.
https://vieraslajit.fi/lajit/MX.52982
https://www.astrobloom.ca/post/lilac-mythology-astroherbology?srsltid=AfmBOoqIo91sKcb4G5OOKJFsxwQJHApVgcC5KwwyD1ai_l2yBisDDx3r
Vihreä noita. Arin Murphy-Hiscock
https://www.meillakotona.fi/artikkelit/kokosimme-taydelliset-ohjeet-pihasyreenin-hoito-ja-leikkaus