
Oletko jo tutustunut Mäkikuismaan?
MÄKIKUISMA, Hypericum perforatum
Mäkikuisma on luonnonvarainen ja tehokkaasti levittäytyvä monivuotinen ruoho tai ainavihantia puolipensaita tai jopa pensaita. Suomessa esiintyvät kuismat ovat monivuotisia 30–80 cm korkeita pysty- ja jäykkävartisia. Mäkikuismaa voidaan kasvattaa myös siemenistä puutarhaan, jossa se kasvaa kiitollisena vuodesta toiseen, kunhan istutat sen valoisaan ja hieman kuivaankin paikkaan. Mäkikuisma viihtyy hyvin kivisillä mäillä ja katajikoissa, lämpimillä kalliopengerryksillä, kylänpientareilla ja radanvarsilla. Vaikka mäkikuisma onkin monivuotinen kasvi se ei ole erityisen pitkäikäinen, siksi sitä kannattaakin uudelleen istuttaa muutaman vuoden välein. Parhainten lisäät mäkikuismaa sen juurta jakamalla keväällä tai syksyllä.
Mäkikuisman keltaiset kukat alkavat kukkia hyvillä paikoilla jo kesäkuussa ja jatkuu pitkälle syyskuulle. Minulla mäkikuisma alkoi kukkia toisena vuotena istuttamisesta ja kukkiminen olikin runsasta. Kukkasatoa sai napsia viikoittain talteen!
Suomesta löytyy muitakin kuismia kuten särmä-, karva – ja vuorikuismat. Näistä kuismista yrttihoitajat käyttävät mäki- ja särmäkuismaa. Huom. mäkikuisma on särmäkuismaa myrkyllisempi!
MITEN EROTAN MÄKIKUISMAN SÄRMÄKUISMASTA
Mäkikuisman ja särmäkuisman voi erottaa toisistaan vertaamalla niiden vartta, joka särmäkuismalla on 4-särmäinen, mäkikuismalla särmiä on vain kaksi. Hyvä keino erottaa ne toisistaan on myös katsoa kukan alle: mäkikuisman verholehdet ovat suippokärkisiä, särmäkuismalla puolestaan tylppäkärkisiä.
Kaksi särmää varren kummallakin puolella = mäkikuisma
Neljä särmää nelikulmaisessa varressa = särmäkuisma.
Lehdissä, kuten muissakin verson osissa, on kaikille kuismakasveille tyypilliseen tapaan läpikuultavina pisteinä näkyviä öljyonteloita.
Tiesitkö,
Mäkikuisma lisääntyy usein apomiktisesti eli ilman hedelmöitystä.
Mäkikuisman kukista eristyy murskattaessa punaista hajutonta väriainetta (hyperisiini), joka maistuu hieman kitkerältä. Tätä väriä tarttuu myös sormiin, kun kukkia keräilee.
Rohdokseksi kerätään kukkimisen aikaan maanpäällinen verso.
ROHTONA
Mäkikuisma on yksi yleisimmistä ostetuista yrttituotteista Euroopassa. Mäkikuisma löytyy lääkeluettelosta ja on siis lääkerohto.
Mäkikuismaa on käytetty rohtona vuosisatojen ajan, jopa jo antiikin Kreikassa, auttamaan haavojen hoidossa ja useissa muissakin vaivoissa, kuten sydän- ja verisuonijärjestelmän ongelmissa, unettomuudessa ja mielialavaihteluissa, kuten ahdistuneisuuden, väsymyksen ja univaikeuksien oireiden hoidossa. Mäkikuisma on myös antimikrobinen yrtti, joka voi auttaa vähentämään tulehduksiakin. Kokeile siis mäkikuisma öljyä paikallisesti iholle vähentämään oireita, jotka liittyvät pieniin haavoihin ja ihoärsytykseen.
HYVIÄ HYÖTYJÄ MÄKIKUISMALLA ON OLLUT:
- Kuukautisia edeltävä oireyhtymään eli premenstruaalinen oireyhtymä (PMS).
- Vuodenaikamasennukseen, kaamosmasennukseen eli kausiluonteinen mielialahäiriö (SAD).
- Ekseemat, haavat, pienet palovammat, peräpukamat.
- Sosiaalisten tilanteiden pelkoon.
- Vaihdevuosien oireisiin. Monet naiset kärsivät oireista, kuten kuumista aalloista, jotka johtuvat alentuneesta estradiolitasosta vaihdevuosien aikana. Koska mäkikuisma sisältää molekyylikomponentteja, jotka ovat verrattavissa ihmisen hormonien komponentteihin, sitä onkin ehdotettu mahdolliseksi tuotteeksi vaihdevuosien oireisiin.
- Mäkikuisman uskotaan tehostavan aivokemikaalien, mukaan lukien serotoniinin, dopamiinin, gamma-aminovoihapon (GABA) ja norepinefriinin, toimintaa, joilla kaikilla on rooli mielialan säätelyssä. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/12775192/
- Mieliala vaihtelut. Mäkikuismauute näyttäisi helpottavan mielialaa ja vähentävän mielialan vaihteluihin liittyvää levottomuutta ja uupumusta, kun sitä otetaan suun kautta. Tästä on myös tehty 251 ihmisen kokeellinen tutkimus, jossa todettiin mäkikuisman positiiviset vaikutukset. https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/15708844/

Mäkikuisma on perinteikäs yrtti, jonka herkkä maku muistuttaa hieman vihreää teetä. Kokeile alla olevaa ihanaa ohjetta tai käytä vain pelkkää kuivattua mäkikuismaa (1tl)
MÄKIKUISMATEEN SEOS OHJE
25 g mäkikuismaa
25 g sitruunamelissan lehtiä
25 g siankärsämöä
Käytä tästä ohjeesta 1tl seosta kupilliseen kuumaan veteen hautumaan 10 min. Siivilöi ja nauti silloin tällöin aterian jälkeen vatsaa ja mieltä rauhoittaaksesi.
MÄKIKUISMAÖLJY
Mäkikuisma on yksi arvostetuimmista kasveista hermoston tukena ja lihasten rentouttajana niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.
Kuisma hoitoöljy on Kuisman kukista perinteisellä menetelmällä valmistettu luomuöljy, joka sopii mm. nivel-, nikama- ja lihasalueiden hoitoon. Tällaista hoitoöljyä suositellaan myös leikkausarpien ja auringon polttaman ihon hoitoon.
Mäkikuisma öljyllä on ihoa puhdistava, korjaava ja rauhoittava vaikutus se myös ravitsee ihoa ja edistää ihon luonnollista paranemista. Mäkikuismalla on anti-inflammatorisia ominaisuuksia.! Mäkikuisma myös laskee heikentyneestä veren- ja lymfanesteenkierrosta johtuvaa turvotusta, joten sopii hyvin turvotuksien hoitoon ja estoon.
Mäkikuisma rauhoittaa kutisevaa ihoa ja sopii myös hyvin herkälle ja punoittavalle ihollekin. Kannattaakin kokeilla rauhoittaa auringonpolttamaa ihoa mäkikuisma öljyllä, mutta
HUOMIOI! Älä levitä mäkikuisma öljyä koskaan ennen auringon ottoa ja levityksen jälkeenkin pyri välttämään aurinkoa 24 tuntia.
ÖLJYN KÄYTTÖ VINKKEJÄ:

- Hieronta öljynä.
- Auringon oton jälkeen.
- Palovammoihin.
- Kutiavalle, kuivalle ja ärtyvälle iholle. Jolloin rauhoittaa ja pehmentää ihoa.
- Auttaa ihoa paranemaa, kun tullut haava.
- Hyönteisten pistoihin.
- Verenkierron edistäminen.
- Pohja öljynä eteerisille öljyille ja voiteille.
Hyvinvointi- ja yrttikaupoista löytyy valmiinakin mäkikuisma öljyä, mutta jos haluat itse tehdä sitä, kokeile tätä ohjetta siihen.
MÄKIKUISMAÖLJY, ITSE TEHYNÄ
Kerää tuoreet ja hyväkuntoiset kukinnot ja nuput kauniina ja poutaisena päivänä. Mäkikuisma yrttiöljy tehdään tuoreesta kasvista, mutta mikä estää kokeilemasta kuivatunkin mäkikuisman yrtin käyttöä.
KYLMÄMENETELMÄ, kuivatut yrtit. Kuivaa nämä kasvinosat ensin. Kuivauksen jälkeen upota kuivatut mäkikuismat haluamaasi öljyyn, vaikka hamppu tai oliiviöljy, ja anna vetäytyä/hautua ainakin kuukausi. Kääntele purkkia viikoittain. Kuukauden jälkeen siivilöi öljy ja se on käyttövalmis ihollesi tai jatkojalostat siitä voidetta. Tämä ohje sopii mainiosti kaikille yrteille!!
KUUMAMENETELMÄ, tuoreet yrtit. Kuumamenetelmällä laita tuoreet kukinnot kylmäpuristettuun öljyyn, joka kestää lämmittämistä. Nosta tämä öljyastia vedellä täytetyn kattilan päälle. Anna veden poreilla pienellä lämmöllä ja anna seoksen tekeytyä vesihauteessa muutaman tunnin ajan. Huom. Kuismien tulisi peittyä kokonaan öljyyn tai voit vaihtoehtoisesti painella niitä öljyyn sen tekeytyessä liedellä. Siivilöi ja käytä iholle tai käytä tämäkin mäkikuisma öljy osana voiteen valmistusta.
Tuoreesta mäkikuismasta tehty öljy pitää antaa siivilöinnin jälkeen kirkastua. Laita silloin siivilöity öljypurkki aurinkoiselle ikkunalle tällöin läpinäkyvä öljy punastuu nopeastikin. Öljyn punaisuus kertoo myös tehosta. Eli mitä tummemman öljyn olet saanut aikaan sen tehokkaampi. Huom. kuivatusta mäkikuismasta tehty öljy on usein väritön eikä siis tehoakaan löydy niin paljon kuin tuoreesta mäkikuismasta tehty.
VINKKI! Jos et ehdi tehdä tuoreesta mäkikuismasta heti yrttiöljyä, niin laita keräämäsi kuismat pakkaseen. Pakkasessa ne odottavat sinua, kun sinulta löytyy aikaa mäkikuisma öljyn tekoon!
Voit myös uuttaa mäkikuismaa alkoholiin. Sama pätee tähänkin, eli mitä tummempi aine sen tehokkaampi.
VAROITUKSET
Myrkytystietokeskuksen mukaan mäkikuisma on myrkyllinen, mutta pienen määrän nauttiminen aiheuttaa harvoin oireita.
Mäkikuismaa ja sitä sisältäviä valmisteita ei tule koskaan käyttää samanaikaisesti muiden masennuslääkkeiden kanssa (MAO:n estäjät, serotoniinin takaisinoton estäjät), sillä se voimistaa niiden vaikutusta.
Mäkikuismaa ei pidä käyttää myöskään astma- sydän-, epilepsia-, diabetes-, tai HIV-lääkkeiden kanssa. Eikä koskaan verenohennuslääkkeiden (eli varfariinin), laihdutuspillereiden, nuhasumutteiden, tetrasykliinin tai teofylliinin kanssa.
HUOMIO! Kuisma voi vaikuttaa sekä miesten että naisten lisääntymiskykyyn. Se voi heikentää ehkäisytablettien tehoa ja aiheuttaa läpivuotoja. "Mäkikuisman yhteisvaikutus ehkäisyvalmisteiden kanssa on tunnettu haitta. Näin toteaa ylilääkäri Eeva Sofia Leinonen Fimeasta."
Kuismaa ei pidä käyttää raskauden eikä imetyksen aikana!
Kesällä mäkikuisma öljyn ulkoinen käyttö päiväsaikaan saattaa altistaa aurinkoihottumalle. Siksi öljy kannattaakin sivellä iholle yön ajaksi.
TAIKAA
Antiikin aikana jo Hippokrates ja Theofrastot tunsivat kasvin. Gaius Pliniuskin suositteli sitä käärmeenpuremiin, Dioskoriden ulkoisesti palovammoihin ja sisäisesti iskiakseen ja malariaan.
Mäkikuisma symboloi rohkeutta, hedelmällisyyttä, puhdistautumista, auringon voimaa, parantamista ja ennen kaikkea positiivista energiaa.
"Mäkikuisma antaa sinulle toivoa ja voimaa selviytyä haastavista elämänpoluista ja asioista. Se antaa sinulle valonsäteen, jonka turvin sinulla on mahdollisuus löytää uudelleen elämänilosi. Synkkyyteen siis ei ole aikaa ja siitä selviytymiseen sinulta kyllä löytyy voimaa. Ota se voima matkaan ja kohtaa auttavat kädetkin. Apua kannattaa ottaa vastaan, emme aina selviydy yksin kaikista haasteista. Uusia mahdollisuuksia on näköpiirissäsi, kunhan vain "avaat" silmäsi ja annat niille mahdollisuuden."

LÄHTEET
Kuvat pixabay ellei muuta mainita.
Vihreä noita. Arin Murphy-Hiscock.
Käytännön lääkekasvit 1. Henriette Kress.
Terveyskasvit. Michael Castleman.
Hoitavat yrtit. Satu Hovi.
https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajankohtaista/makikuisma-saattaa-heikentaa-ehkaisypillerien-tehoa/
https://luontoportti.com/t/1070/makikuisma
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/15708844/
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/12775192/