
PUUT
PUIDEN SYMBOLIIKKA JA ROHTOKÄYTTÖ
Puut tarjoavat ihmisille happea, suojaa, ravintoa ja rakennusmateriaaleja, mutta niillä on myös syvä henkinen ja kulttuurinen merkitys. Monissa perinteissä puut symboloivat elämän kiertokulkua, juurtumista, kasvua ja yhteyttä maan ja taivaan välillä.
Symbolisesti tammi liitetään voimaan ja kestävyyteen, koivu puhtauteen ja uuteen alkuun, pihlaja suojelevaan energiaan ja kuusi pysyvyyteen. Puiden lehdet, kuori, silmut ja marjat ovat olleet osa kansanparannusta ja rohdosperinnettä vuosisatojen ajan.
Rohtokäytössä puista voidaan valmistaa esimerkiksi haudukkeita, keitteitä, uutteita ja salvoja. Yleinen tapa on kuivata lehdet tai kukinnot ja käyttää niitä teenä, tai keittää kuorta miedolla lämmöllä, jotta vaikuttavat aineet liukenevat veteen. Turvallinen rohtokäyttö edellyttää oikean puulajin tunnistamista, puhtaalta kasvupaikalta keräämistä sekä annostuksen ja mahdollisten vasta-aiheiden tuntemista.
Muista myös jokaisenoikeudet puiden kohdalla!
BLOGIT
LEHMUS, Tilia cordata
Lehmukset ovat jalolehtipuita ja levinneet laajoille alueille suomessa, jopa Rovaniemellä asti kasvaa lehmusta. Lehmukset ovat yksikotisia ja talveksi lehtensä varistavia puita. Ne kukkivat keltaisen valkoisin hyväntuoksuisin kukin heinäkuussa. Lehmus viihtyy puolivarjoisassa paikassa ja vaatii kasvualustakseen, kuivaan tai tuoreen ravinteikkaan...
TAMMI, Quercus robur
Ihanan ihana tammemme kuuluu pyökkikasveihin. Se on iso ja vankka puu, joka kasvaa jopa 25 m korkeaksi. Löydät tammen lehtomaisista metsistämme ja pidetään sitä koristepuuna puutarhoissakin. Suomessa kasvaa luonnonvaraisena vain yksi tammilaji, metsätammi. Metsätammi kasvaa meillä luonnonvaraisena vain Lounais-Suomen tammivyöhykkeellä. Tammea...
OMENAPUU, Malus domestica
" Omenilla Äiti Maa kertoo rakkaudestaan"
MÄNTY, Pinud sylvestris
Metsämänty eli meidän oma mäntymme on ainavihanta havupuu, joka kasvaa luonnonvaraisena meillä, Euraasiassa, Krimillä ja Kaukasuksella sekä Iranissa. Mänty on Suomen yleisin metsäpuu ja metsistämme yli puolet onkin mäntyvaltaisia. Männystä on käytetty muitakin nimityksiä mm. suomen länsimurteissa mänty on ollut honka ja itämurteissa on käytetty...







